Onpas ollut erikoinen kevät, tosin tämä erikoisuus on vaikuttanut kaikkiin meihin suomalaisiin sekä koko maailmaan – eli Korona. Kevät on ollut raskas monelle työntekijälle, niin sosiaali- ja terveysalalla kuin muissakin töissä. Etätyö nousi esiin ihan uudella tavalla, niilläkin työpaikoilla ja töissä, joissa ei olisi aikaisemmin tullut mielenkään, että kyseistä työtä voi tehdä myös etänä on siirrytty etätyöhön.
Asiakas- ja palveluohjaukset opinnot ovat päässeet puoliväliin ja nyt kesätauko edessä. Kevään viimeisissä tehtävissä mietittiin moniammatillisuutta ja moniammatillista yhteistyötä, verkostotyötä. Moniammatillisen yhteistyön tarkoituksena on, että asiakas saa parempaa palvelua ammattilaisten tehdessä tiivistä yhteistyötä. Toiminnan hyötynä viesti kulkee asianosaisille paremmin, asiakas tulee kuulluksi ja hänet otetaan mukaan suunnittelemaan omaa hoitoaan ja pohtimaan mitä palveluja hän mahdollisesti tarvitsee. Työskentelyyn vaikuttavat työntekijöiden ammatilliset roolit, rakenteelliset tekijät, persoonalliset tekijät sekä yhteinen historia. Luottamus ja avoimuus on tärkeää, riittävä aika ja resurssit helpottavat moniammatillisen työn tekoa.
Miten moniammatillinen yhteistyö käytännössä toteutuu, sitä mietin paljon. Tulevaisuuden SOTE keskukset voivat tuoda paljon mahdollisuuksia moniammatilliselle yhteistyölle, ajatuksella että eri organisaatioiden työntekijät ovat samassa rakennuksessa ja helposti tavoitettavissa voi yhteistyölle tulla aivan uusia mahdollisuuksia.
Comments