top of page
Etsi

Marraskuu 2020

Niina Luhtanen

Vuosi lähentelee loppuaan ja vielä loppu rutistus asiakas- ja palveluohjauksen koulutuksessa edessä. Viimeisenä tehtävänä portfolion tai vaihtoehtoisesti kehitystehtävän teko. Vuoden aikana on mielessäni ollut vaikka kuinka monta erilaista ajatusta kehitystehtäväksi – palveluketjusta, hoidontarpeen arviontiin tai kuinka erilaiset digipalvelut ovat nousseet käyttöön arjen työssä.


Loppujen lopuksi päädyin oman oppimisen ja osaamisen kasaamiseen yhteen, omien ajatusten ja oivallusten esiin nostamiseen kotisivujen osioksi. Kotisivujen teko oli tullut ajankohtaiseksi liittyen työnohjaajakoulutukseen, harjoitustyönohjausten aloittaminen tulee ajankohtaiseksi ensi vuoden alkupuolella ja ajattelin saada kaksi asiaa tehtyä samalla työpanostuksella. Ja niinhän se onnistui, vahvasti toisiinsa liittyy työnohjaus ja asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutuksessa saatu oppi palveluohjauksen prosesseista, moniammatillisuudesta ja asiantuntijuudesta.


Nyt haluan suuntaa katseeni tulevaisuuteen, mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja millaisilla askeleilla siirryn seuraavaa haastetta kohti. Opinnot ovat olleet antoisat, kiitos ohjaaville opettajille Annelle ja Eevalle Laureaan sekä mukavalle opiskelijaryhmälle, yhdessä olemme kulkeneet lyhyen mutta antoisan jakson.

20 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
Uusia tuulia

Uusia tuulia

Comments


bottom of page